PUUT TUTUIKSI

Aktiviteetissä tutustutaan eri puulajeihin tai kasveihin.

Aktiviteetissa sudenpennut tutustuvat puulajeihin tai kasveihin. Akela kertoo mitä puulajia ryhmä lähtee luonnosta etsimään ja samalla voi yhdessä miettiä, mistä puun tunnistaa. Ryhmän tehtävänä on mennä kyseisen puun luokse ja ottaa valokuva, jossa näkyy puu ja akelan antama lisäohje: esim. neljä jalkaa, kuusi kättä, koko ryhmä. Ryhmä voi lähettää kännykästä ilmaissovelluksella kuvat akelalle tai juosta näyttämään kuvan ja saada sen jälkeen uusi tehtävä.

Mikäli käytössä on älypuhelimet kamerana, on hyvä keskustella myös, että puhelin on hyödyllinen työkalu ja sillä ei kuulu pelata silloin kun on yhdessä tekemistä.

Akela teettää tehtävässä otetut kuvat, jonka jälkeen kuvista voidaan tehdä ryhmän oma kollaasi kuvatekstein toisella kerralla. Kollaasin voi halutessaan tehdä myös tietokoneella ja lähettää ryhmän jäsenten vanhemmille sähköisesti.

Vinkit ja linkit:

Tarvikkeet:

  • Kamerat tai puhelimet joissa kamera (1/ryhmä) 
  • Puiden/kasvien kuvia helpottamaan tunnistusta. 
  • Teetetyt valokuvat, saksia, liimaa, kartonkia, kyniä/tusseja.