Roihu tutustujille - vinkkejä uusien jäsenten hankintaan

Roihu on myös mahdollisuus kasvattaa lippukunnan jäsenmäärää!

Perinteisesti sudenpentuja saattaa lippukuntiin riittääkin niin paljon kuin vain on paikkoja, mutta samoaja-, vaeltaja- ja johtajaikäisistä on pulaa. Suuremmilla leireillä tutustujien houkuttelua partioon leirielämän avulla on jo harjoiteltu, ja nyt Roihu on ensimmäinen finnjamboree, jonne myös tutustujat ovat tervetulleita.

Partio voi niistä, jotka eivät vielä ole tutustuneet partioon, tuntua etäiseltä tai sisäänpäin lämpiävältä. Roihun myötä on mahdollista tehdä kaikkien aikojen ennätys tutustujien kutsumisessa leirille ja lippukuntien jäsenmäärän kasvattamisessa. Lippukuntien kannattaa siis tarjota aktiivisesti leirimahdollisuutta myös oman jäsenistönsä ulkopuolelle. Kyse ei ole salatieteestä, tarvitsee vain pyytää kaverit mukaan.

Roihu on erinomainen paikka kokeilla partiota ja tarkoituksena on, että lippukuntien kautta leirille tulleet lapset, nuoret ja aikuiset tulisivat leirin jälkeen mukaan lippukunnan toimintaan. Tutustujat tulevat leirille lippukuntien mukana eli he majoittuvat leirilippukunnan kanssa ja osallistuvat samaan ohjelmaan. Tarpojat osallistuvat ohjelmaan ikäkautensa mukaan ja samoajilla ja vanhemmilla on leirillä pesti ikäkautensa mukaisesti.

Tutustujille suunnattua tietoa Roihusta täällä.

Tsekkaa sivupalkista EVP-markkinointi -sivun alta vinkkejä ja käytännön ohjeita tutustujien mukaan saamiseksi. Haasteen vastaanottaminen voi kannattaa myös muuten: eniten tutustujia suhteessa kokoonsa leirille saanut leirilippukunta per piiri voittaa herkkupaketin koko leirilippukunnalle!

Kuva: Harri Halmejärvi