Suomen Partiolaiset ja Hämeen ammattikorkeakoulu tuovat harrastuksessa syntyneen osaamisen näkyväksi

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ja Hämeen ammattikorkeakoulu ovat solmineet laaja-alaisen ja pitkäkestoisen yhteistyösopimuksen liittyen muun muassa osaamisen kehittämiseen ja Evon alueella järjestettäviin leireihin. Ensimmäinen yhteinen voimainponnistus on ensi kesän Roihu-suurleiri, joka kokoaa Evolle yhteensä 17 000 osallistujaa.
11.4.2016
 
Suomen Partiolaisten ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteistyön tavoitteena on kehittää ja mallintaa sellaisia toimintatapoja, joilla partiossa hankittuja tietoja, taitoa ja osaamista voidaan tuoda näkyväksi sekä tunnistaa ja tunnustaa virallisessa koulutusjärjestelmässä ja työelämässä. Ensimmäinen tilaisuus, jossa sopimusta sovelletaan, on Suomen Partiolaisten järjestämä suurleiri Roihu, joka järjestetään 20. - 28.7.2016 Hämeenlinnan Evolla. 
 
"Tarkoituksena on pilotoida Roihun hyödyntämistä osana opintoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että partiopesteissä hankittu osaaminen voidaan dokumentoida, kuvata, tunnistaa ja tunnustaa oppilaitoksissa ja työelämässä", Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm kertoo.
 
Yhteistyön tavoitteena on edistää non-formaalisti hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista ammattikorkeakouluopinnoissa entistä laajemmin. Partiotoiminta on hyvä esimerkki harrastustoiminnasta, jossa kertyy monenlaista osaamista ja kyvykkyyttä. Monet HAMKin opiskelijat eri koulutusaloilta tulevatkin suorittamaan opintojaan Roihun tarjoamissa tehtävissä.
 
Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimijat toteavat, että Roihu 2016 jatkaa hyvää yhteistyötä, jota HAMK on tehnyt partiolaisten kanssa Evon leirialueen perustamisesta lähtien. Kevään aikana Evon opetusmetsästä valmistetaan opiskelijatyönä mm. kolme täysperävaunullista puutavaraa Roihun tarpeisiin. Lisäksi Evon kampusalueen majoitus-, ruoka- ja tilapalvelut tukevat leirin toteutusta tapahtuman aikana.
 
Lisätietoja:
Suomen Partiolaiset: Kasvatusjohtaja Timo Sinivuori, p. 0400 511534
Hämeen ammattikorkeakoulu: koulutuspäällikkö Antti Sipilä, p. 03 6465 337 sekä matkailuassistentti Lauri Värri, p. 040 5255794.