Konfliktin keskellä -virvatuli

Konfliktin keskellä -virvatuli

Viola Varila 26.7.2016
By Viola Varila 11 kuukautta sitten
Yhdellä Roihun virvatulista pääsi kokemaan millaista on olla pakolainen.

Roihun samoajat pääsivät kokeilemaan jokainen yhtä virvatulta. Minä päätin lähteä testaamaan, miltä tuntuu olla pakolainen, joka yrittää paeta vieraaseen maahan tutusta, mutta turvattomasta kotimaastaan.

Roolipeli alkoi perjantaina iltapäivällä. Kokoonnuimme valmiiksi jaettujen ryhmien kanssa ja kehitimme itsellemme uudet nimet, iät, kotikaupungit ja hahmojen väliset suhteet. Jokainen ryhmä sai myös oman salakuljettajan, joka johti joukkoa koko matkan ajan. Sitten olimme valmiita pakenemaan kotimaastamme.

Peli alkoi dramaattisesti, sillä kaikkien ryhmien täytyi yhtäkkiä lähteä juoksemaan karkuun, kun viereisessä teltassa, jossa meitä yritettiin auttaa tapahtui jotain kamalaa. Jokainen porukka lähti omille teilleen pakoon. Hetken juostuamme jatkoimme matkaa kävellen. Meidän täytyi kuitenkin olla koko ajan varuillamme, sillä kukaan ei saanut huomata meitä. Jokaikinen kerta, kun joku huomasi tai kuuli auton meidän täytyi syöksyä metsään makaamaan mahdollisimman matalaksi, jottei kukaan saisi tietää meistä. Matka jatkui monta tuntia saman kaavan mukaan, kunnes päädyimme maan rajalle. Meidät asetettiin maahan polvillemme samalla kun rajavartijat tutkivat jokaisen tavarat ja kyselivät matkan tarkoituksestamme. Koska meillä ei ollut minkäänlaisia passeja, jouduimme rajulle vankileirille. Meitä käskytettiin istumaan ja seisomaan vuorotellen ja jokainen, joka hymyili, nauroi tai ei miellyttänyt vartijoita joutui punnertamaan. Leirille saapui myös jonkinlaisia tarkastajia, joille meidän täytyi valehdella, että meille oltiin tarjottu ruokaa ja juomista leirillä. Reilun kolmen tunnin jälkeen pääsimme pois leiriltä ja matka jatkui entiseen tapaan. Kävelimme myöhään yöhön asti ja viimeistään siinä vaiheessa alkoi jokaisella painaa väsymys, nälkä ja uupumus, olimme kuitenkin syöneet viimeksi aamiaista tai lounasta. Lopulta me erittäin uupuneet pakolaiset löysimme yöpymisleirin, josta saimme hiukan ruokaa, lepoa ja ensiapua, jos sitä tarvittiin. Ruoaksi oli puoli kauhallista riisiä ja aamiaiseksi saimme puuroa. Koska olimme niin väsyneitä, emme jaksaneet pystyttää laavuamme, vaan sen sijaan nukuimme sen päällä pienessä tihkusateessa. Aamulla söimme aamiaisen, pakkasimme ja lähdimme kävelemään takaisin oikeaan leiriin.

Pakolaisena olo oli kaikille rankkaa ja sen kyllä huomasi. Jatkuva varovaisuus oli hermostuttavaa sen lisäksi, että jouduimme kävelemään monta tuntia ja olemaan yli kaksitoista tuntia ilman ruokaa. Vankileirillä käskytetyksi joutuminen ei ollut myöskään hauskaa. Koko ajan vallitsi epävarmuus, sillä kukaan ei tiennyt mihin olimme menossa ja mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Kokemus oli kyllä kasvattava ja opettava, sillä sellaistahan pakeneminen omasta kotimaastaan oikeastikin varmasti oli. Tämä virvatuli jätti jäljen varmasti jokaiseen.